- pientä mökin rakentamista keväästä 2010 alkaen
- pientä mökin rakentamista keväästä 2010 alkaen
KnausHuhtikuussa kevätloman koittaessa suunnittelimme jatkavamme viime syksyistä harvennusurakkaa Päivännoudossa. Mielessä häälyivät mielikuvat viimassa ilman kunnollista tuulensuojaa nautituista pikaisista eväistä. Ajatus jostain lämpimästä taukopaikasta alkoi itää ja jossain vaiheessa tuli idea ostaa asuntovaunu! Siellähän voisi ruokataukojen lisäksi vaikka yöpyä. Tuumasta toimeen. Ajoimme eräänä lauantaipäivänä ensin Tuusulaan asuntovaunuliikkeeseen katsomaan pikkuruista Poksi-vaunua ja sieltä vielä Kehä III:n varteen toiseen liikkeeseen, missä myyjä esitteli meille Knaus-merkkisen kevyen mutta tilavan vaunun. Sen halusimme ja kotona etsimme innokkaina netistä myytäviä vaunuja. Löysimmekin huippuyksilön, jonka haimme "kotiin" Huittisista pääsiäisen jälkeen. Siitä lähtien olemme olleet innokkaita mökkeilijöitä - vai pitäisikö sanoa, että vaunuilijoita. Karavaanareiksi emme suostu itseämme tituleeraamaan, vaikka lauttapaikat ja vaunupaikat leirintäalueilta onkin jo kesän Ahvenanmaan reissulle varattu.
|